Kirjaudu sisään
| Kaikki (T)-tunnuksella merkityt käyttäjät. |
|
| Lenkkivihko.fi T-paidat nikillä |
|
Kirjautuminen
Lunssassaa ja selkädiagnoosseja
Yht:5554km &665h32m
| kesto |
| 1:00 |
Lapset hoidettu lomalla kuntoon ja pääsin itse töihin niin pääsinkin pöpön kanssa itsekin sinuiksi. Onneksi itse lunssavaihe kesti vuorokauden ja homma alkaa tästä hellittää. Ens viikolla päästään taas rautaa vääntämään. Ihkuu. Mie olen ihan rakastunut noihin tankoihin ja painoihin.
Mutta selkäasiaa taas. Eräs sukulainen on saamassa selkärankareuman diagnoosin. Puhuttiin oireistosta ja nähtävästi otan puhelimen maanantaina käteen ja alan ruinaamaan itseäni tutkimuksiin. Nähtävästi se syy selkävaivoihin löytyy sitten sieltä.
Olen aktiivisesti sulkenut asian mielestäni pois, vaikka olen mahdollisuuden tiedostanut. Mutta joskus panee pään pensaaseen ja hokee itselleen, että jos en tiedä jotain niin sitä ei ole. En tiedä, miksi selkärankareuman diagnoosi on tuntunut aina niin pelottavalta. Voihan se olla, ettei tämä sitä ole. On vain tavallista välilevyrappeumaa.
Mutta päätin, että aion nyt kuitenkin hommata diagnoosin. Olisi siinä suhteessa helpotus, että ei tarvitsisi enää ottaa vastaan näitä hyväntahtoisia ohjeita, että "ootsää muuten venytellyt, se yleensä helpottaa" "ööö, kas kun en oo ikinä kokeillut, miepä tässä yritän vähän venytellä" "ootsää jumpannut. Ai olet, no sitten jumppaat ainakin väärin kun sulla on selkä kipeänä. Et sää nyt sellasta osaa ainakaan sitten oikein tehdä. Kyllä sää nyt kuitenkin jotenki kaikki varmaan väärin teet ja oot niin tyhmä, ettet osaa kun sulla on selkä kipeänä. Kun vähän painetaan napaa selkää ja hengitellään oikein ja tiputetaan painoa ja ei ryypätä niin maailma pelastuu. Selkäsärkyhän on vain korvien välinen juttu ja jos se ei napaa rankaan vetämällä juuri oikeaoppisesti tällä tekniikalla nilkka niskan takana, kyynärpää reiden välissä onnistu niin silloin se on jo luulotautia"
Anteeksi tämä kuitenkin. Mutta kun on kärsinyt kroonisesta selkäkivusta 26 vuotta niin ei meinaa huumorintaju aina riittää. Tästä on juuri puhuttu kroonisesta selkäkivusta sairastavien kanssa, että sen ymmärtää vain toinen, kuka käy samaa läpi. Kun on kaikki keinot käyty läpi ja mikään ei auta. Tulee parempia jaksoja ja sitten niitä huonompia ja välillä helvettiä. Sitten siihen tulee ihminen, joka on ehkä joskus kärsinyt selkäkivusta kun on lapioinut lunta ja on vähän jäykkyyttä iloisesti heristämään sormea, että "oletkos muistanut hengittää oikein ja jos olet niin olet varmaan tehnyt sen väärin", ei enää tiedä itkeäkö vai nauraa.
Juu, ei varmaan ole napaa painettu oikein ja ei ole hengitetty ja ei ole venytelty. Jos kaikki navan rutistuksilla paranisi niin mihin Jeesusta tarvittaisiin. Pyörätuolilaisetkin kävelisi.
Kiitos ja anteeksi,
Viimeiset viestit
| Juoksu | 23.11.2010 |
| Jumppa | 23.11.2010 |
| Lunssassaa ja selkädiagnoosseja | 21.11.2010 |
| Voi mikä vässykkä | 16.11.2010 |
| Käsipäivää ja keskivartaloa | 15.11.2010 |
Rekisteröidy, niin mainokset ovat pienemmät!
Kommentit
Ihmisiähän usein helpottaa
Ihmisiähän usein helpottaa kun vaivalle löytyy jokin nimi, oli se sitten ihan mikä vaan.. oikea tai väärä. Joskus on myös tilanteita, että sitä oikeaa diagnoosia ei vaan löydy, ja usein saattaa kyse olla siitä, että kroppa ei vaan ole ns. balanssissa.
Valitettavasti olemme läpi elämän tapojemme orjia, ja meidän liikkumisemme muotoutuu tietynlaiseksi. Ja vaikka kuinka jumppaa ja yrittää mitä tahansa, niin se vanha tapa olla ja liikkua nousee sieltä aina vaan esiin. Usein esim. naiset seisovat ja liikkuvat arjessa paino hieman enemmän kantapäällä, mikä ohjaa polvet lukkoon, mikä ohjaa lantion kallistumaan eteenpäin, mikä oikasee rintarangan keskiosaa, mikä taas korostaa rintarangan yläosan kyfoosia, mikä ohjaa päätä ja olkapäitä eteenpäin jne. jne. mikä vaikuttaa ihan sinne puremalihaksiin ja hengitykseen saakka. Tää nyt vaan on yks tyypillinen esimerkki. Vastaavanlaiset asentotottumukset, etenkin liikkeessä, aiheuttavat joukon kaikenkirjavia kipuja, kenellä sitten minnekkin. Usein kivut jatkuvat jonkinlaisina jopa läpi elämän, koska se oma tapa liikkua ja olla kulkee meidän mukana ja sitä on vaan niin kovin vaikea muuttaa.
Haluan vaan sanoa sitä, että aina diagnoosia ei tunnu löytyvän, ja sehän on tietysti rankkaa, kun helpottais, jos vaivalle löytyisi nimi. Toivottavasti kyse sun kohdalla ei olisi reumasta. Jaksamista kipujen keskelle!
.
Mä olen syönyt selkärankareumalääkkeitä nyt joku neljä vuotta ja hienosti menee. Lisää lääkettä vaan. :) Mulla ei tietääkseni ole tuollaista reumaa, mutta lääkkeet toimivat mulle.
Tuossa olen samaa mieltä että jos toinen ei ole selkäkipuja kokenut, niin ei pysty antamaan oikein painoarvoa heidän ohjeilleen. Mulle on paljon annettu kaikenlaisia ohjeita ja paljon on väännelty ja käännelty joka suuntaan, ja luonnollisesti rahaa on palanut yli sallitun, mutta vielä ei ole tapahtunut mitään ratkaisevaa. Näillä koitetaan mennä. Tietenkin enhän mä ole vasta ollut kuin ehkä noin kymmenen tyypin luona. Varmasti jostain voisi löytyä joku todellinen osaajakin.
Mun mielestä on parempi valittaa kivuista kuin koittaa kestää niitä yksin. Kaikkein paras olisi tietenkin itse etsiä omaan ongelmaan jotain ratkaisua tai oikeaa osaajaa, mutta se on just kallista touhua eikä mulla ainakaan ole intoa lähteä sellaiseen ainakaan nyt. Sitä turtuu, tottuu ja sopeutuu näihin vaivoihin.
Ei mullakaan riitä huumorintaju silloin kun on kipua, mutta onneksi lääkkeet auttaa mulla. :) Ehkä joku päivä ollaan ilman lääkkeitä. Ainakin sitten haudassa. :) Sinne nyt on vähän matkaa vielä kuitenkin...
Tsemppiä vaan kurppa
Mulla oli sillon 2000 luvun alussa reipas pullistuma selässä. Sen kanssa meni reilut 4 kuukautta sairaslomalla ja aika raastava kuntoutus perään. Sillon maatessa mietin paljon syntyjä syviä ja mietin, että onko mun urheilut nyt urheiltu. No, onneksi mulla oli hyvä lääkäri ja ammattitaitoinen ja mukava fyssari, jonka kanssa sitten alettiin touhuamaan. Lääkäri piti sen fyssarin ja minun kanssa pienen palaverin, ne katseli kontrollimagneetin kuvia ja miettivät yhdessä, että miten tästä jatketaan.
Siinä vaiheessa taas se vanha urheilijan sielu kaivautu mulla esiin, nyt vaan mitallien sijaan oli tavoitteena normaali elämä ja kyky urheilla. Kyllä se alkuun näytti aika toivottomalta, mutta siitä se pikkuhuljaa lähti, en luovuttanut ja fyssari piti tiukkaa jöötiä. No, siitä meni aikansa kun lähtötaso oli testienkin mukaan kauas jäänyttä ja alkoi pikkuhiljaa olla selkä siinä kunnossa, että sai liikuttuakin jotenkin. Sitten jälkikontrollissa ortopedi sanoi, että pelit sulla varmaan alkaa olla pelatut, mutta hiihto voisi olla sulle hyvä laji. Löin niiltä istumilta lopullisesti pelikengät naulaan ja otin yhteyden työkaveriin, joka on kilpahiihtäjä. Sen kanssa tilailtiin mulle molempien tyylien sukset ja aloitettiin hänen ja parin muun alan ammattilaisen kanssa vierihoito hiihtotekniikoiden opiskeluun. Tämä tapahtu muistaakseni 2004 tai -05. Siinä samalla hain norjalaisten hiihtäjien ryggprosjektet- ohjelmasta keskivartalonhallintatreenivinkkejä, joita olen liittänyt normaaliin treenaamiseen mahdollisimman paljon
Nyt niitä suksia on jo aika kasa ja hiihtoseuraankin tuli liityttyä ja tavoitteena olisi hiihtää elämäni ensimmäinen hiihtokisa tässä tänä tai ens vuonna.
Tiedän, että selkävammoja on hyvin monenlaisia ja yhden vamman parannuskeinot on toiselle vammalle myrkkyä. En siis tällä sopustuksella missään nimessä neuvomassa, halusin vain antaa sulle selkäsynkkyyteen edes yhden tarinan siitä, miten synkkyys on vaihtunut toivoksi ja loppujen lopuksi jopa riemuksi.
Kovasti tsemppiä sulle!!!
__________________________Mikko
"Ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita" -Kummeli,Kultakuume-
Kiitti myötätunnosta
Mie olen aika avoimesti kirjoittanut näistä vuosien varrella. Mutta paan pikakertauksen tähän. Eka kertaa on todettu 9-vuotiaana mulla kropassa vinoutta. Selkä kiero ja toinen olkapää alempana. Siihen aikaan vain ei asiaan kiinnitetty sen kummempaa huomiota. Osasyy voi olla lapsena läpikäyty riisitauti, mikä on heikentänyt kasvuiässä luustoa.
Ekat kunnon oireet ja hermosäryt jalkoihin alkoivat 19-vuotiaana. Raskausajat olin aika paljon saikulla, koska jalka meni välillä alta. Osan ajasta kuljin kepin kanssa.
Raskausaikoina lihoin tosi paljon ja viimeisen jälkeen alkoi tulla huoli omasta kunnosta. Laihdutin 25kg ja aloitin sohvaperunatasolta eka kertaa elämässäni harrastamaan liikuntaa.
Välillä on mennyt jalat alta ja viety abmulanssilla piikille kun on iskenyt kunnon noidannuoli. Lievempiä on ollut useampia esim. töissä vuodetta petatessa on jäänyt sängyn päälle jumiin ja ei ole päässyt sieltä enää liikkeelle. Työkaverit kallistaneet sänkyyn lepäämään ja hakeneet buranaa, että pääsen liikkeelle.
Liikunta ja laihdutus paransi tilannetta. Kunnes muutama vuosi sitten nähtävästi tuli välilevynpullistuma, mitä ei kuitenkaan kuvattu. Oireisto kaikkinen helvetteineen oli selkeä. Silloin meinattiin pistää kortisoonia hermojuuren ja puuduttaa se, että pystyn edes kävelemään. Elämä oli silloin sellaista, ettei uskaltanut kovin kauas kotoa lähteä kun jalka tipahti alta. Se kuitenkin lähti paranemaan itsestään.
Ainoa, mikä on todettu tällä hetkellä on skolioosi eli ranka kiertää jostain kohtaa.
Paikkakunnan osaajat on kierretty ja sitä taikuria on etsitty, kuka osaisi tehdä jotain ja rahaa on palanut kuten hopollakin.
Liikunta ei ole minulle urheilua ja en liiku siksi, että pystyisin kehittymään tai olemaan parempi jossain. Liikunta merkitsee tällä hetkellä sitä, että koen olevani terve niin kauan kun en luovuta. Sitten olen heikoilla jos luovutan.
Olen vain umpikyllästynyt tällä hetkellä hyväntahtoisiin neuvoihin. Anteeksi siitä. Mutta kun kaikki on kokeiltu (paitsi magneettiranneketta) vuosien varrella, ei vain jaksa. 26 v uoden aikana on ehtinyt käydä tules-kuntoutuksia, yksilöllistä kuntoutusta, kallilla fyssarilla jumpattu kuntosalivehkeillä ja maattu lattialla ja opeteltu sitä perkeleen napaa vetämään selkärankaa kohti ja hengittämään oikein. Jos joku keksii, miten kasvatetaan uudet välilevyt niin sitten voidaan keskustella uudestaan.
Todellakin anteeksi tämä purkaus. Olen vain kurkkuani myöten nyt täynnä. Koen hyväntahtoiset neuvot tällä hetkellä vähättelyksi. Aivan kuin en olisi älynnyt näiden vuosien aikana tehdä mitään selkäni eteen vaan maannut ja lappanut suklaata naamaani ja kaivellut varpaan välejä.
Kaikki kroonisesta kivusta kärsivät tietävät, kuinka kipu syö energiaa. En ole nyt parhaimmillani. Siksi sanon uudestaan: kiitos ja anteeksi.
Putsaan nyt pöydän ja alan puhtaalta alustalta. Tämä tästä taas paranee kun vain jaksan odottaa. Hiihtokausi tulee ja elämä maistuu. Siihen asti pusken rautaa ja nautin siitä. Elämä maistuu sittenkin.