Lenkkivihko.fi uutiset

Tietoja Lenkkivihko.fi:stä - harjoituspäiväkirjastasi netissä

Mistä Lenkkivihko.fi on syntynyt?

Muutamat hyvät asiat ovat saaneet alkunsa samalla tavalla kuin Lenkkivihko.fi. Ajattelin tehdä itselleni sähköisen harjoituspäiväkirjan. Vaihtoehtoja oli muutamia, mutta en oikein tahtonut löytää itselleni sopivaa. Siksipä päätin kehittää itselleni sopivan ja tarjota sitä myös muille.

Samoihin aikoihin internetissä oli useita yhteisöjä, joilla oli mielenkiintosia palveluita. Nämä yhteisöt halusivat tarjota käyttäjilleen mahdollisuuksia julkaista itse tekemäänsä sisältöä ja lisätä siihen arvoa tuomalla yhteisöllisyyttä ja muita lisäpalveluita. Ajattelin kokeilla näitä samoja toimintoja käytännössä.

Ensimmäinen versio Lenkkivihko.fi:stä kasattiin suoraan MySQL tietokannan päälle puhtaalla PHP:llä. Sen jälkeen syntyi versio Joomla:lla. Ja viimeisenä keksin sitten Drupalin – nykyisen julkaisualustan. Drupal tuntui jotenkin suoraan sopivan tähän tarkoitukseen. Sillä polulla ollaan.

Haluan korostaa, että Lenkkivihko.fi on harrastus. Tämän takia Lenkkivihko.fi tulee kehittymään vähitellen entistä paremmaksi omaa tahtiaan. Mitään suuria harppauksia ei tule tapahtumaan, siitä pitää kokopäivätyö ja perhe huolen. Myös tämän takia kehitettävien toimintojen valinta on tärkeää – kaikkeen ei vain aika riitä.

Mitä Lenkkivihko.fi haluaa saavuttaa?

• Muodostaa suuri suomalainen urheilevan yhteisö, joka tukee jäseniään urheilutavoitteiden saavuttamisessa
• Tarjota päivittäin hauskuutta ja iloa suurelle käyttäjäjoukolle.
• Autaa ihmisiä saavuttamaan asettamiaan urheilutavoitteita hauskemmin ja helpommin
• Olla hyvä harrastus ja pitää myös minut lenkkipolulla.

Miten tavoite saavutetaan?

• Tarjoamalla toimintoja jotka tekevät Lenkkivihko.fi:stä hauskemman ja helpomman.
• Käyttämällä itse Lenkkivihko.fi:tä ja näin valita oikeita kehityskohteita.
• Kuuntelemalla Lenkkivihko.fi:n käyttäjien tarpeita

Onko Lenkkivihko.fi:llä kaupallisia tavoitteita?

Tällä hetkellä Lenkkivihko.fi on puhdas harrastus. Toistaiseksi saitin pyörittämisestä aiheutuvat suorat kustannukset ovat niin pieniä, että pystyn maksaan kustannukset omista palkkatuloista. Jos kustannukset alkavat merkittävästi nousemaan, silloin kustannusten kattamiseen pitää miettiä keinoja. Ensimmäiseksi mieleen tuleva on mainosten lisääminen. Mutta toistaiseksi kuukausittaiset kustannukset eivät ole ongelma.

Mihin antamiani tietoja käytetään?

• Mitään tietoja ei luovuteta Lenkkivihko.fi:n taholta eteenpäin eikä käytetä mihinkään Lenkkivihko.fi:n ulkopuoliseen toimintaan.
• Rekisteröinnin yhteydessä annettua sähköpostiosoite pidetään ehdottoman luottamuksellisena.

Mitkä on Lenkkivihko.fi:n toiminnallisuus?

Katso Lenkkivihko.fi:n esittely.

Lisätietoja:

• Lisätietoja osoitteesta info miukumauku lenkkivihko.fi
• Lenkkivihko.fi:n toiminnasta vastaa Toiminimi Kauniskuva.net (Y-tunnus 1901529-6) ja henkilönä Heikki Tukiainen.

Kommentit

Käyttäjän Pisama kuva

vieraskirjani ei avaudu...

vai onko se muuten vain tyhjä, kun klikkaan vieraskirjani,avautuu ihan tyhjä ruutu

Käyttäjän admin kuva

Taisi olla vaan tyhjä...

... tsekkaappa nyt jätin yhden viestin.

Käyttäjän lauri kuva

Drupal kysymys

Morjens,

voisitko valottaa vasta-alkajalle, miten drupalilla toteutetaan tuo katso->vieraskirjani, eli miten
sait määriteltyä sinne juuri ko. käyttäjän id:n? Olen vasta-alkaja
drupalissa ja en ole vielä löytänyt selkeitä ohjeita tällaisiin
tapauksiin.

Käyttäjän admin kuva

Drupal-kysymykseen...

Koodi on seuraava:

<code>
<li class="leaf">
<?php
 $unread = _guestbook_newentries();
 $unread = $unread ? ' (' . $unread . ')' : "";
print l(t('vieraskirjani') . $unread,'guestbook/'.$user->uid);?>
</li>

</code>
 

Eli lisää block, jonka syöttömuodoksi (filter) pistätä PHP. Siihen vaan tuo koodi sitten.

Kopioitu suoraan guestbook -modulin sisältä katsomalla guestbook block:n koodia.