
| km |
| 3 |
| kesto |
| 11:25 |
| nopeus |
| 3:48 min/km |
...ei suinkaan juoksun pariin vaan Lenkkivihkon pariin, on nääs jäänyt viimeisen puolen vuoden aikana täällä käynnit hyvin harvoiksi. Taisi jäädä siksi, että treenipäiväkirjoja alkoi olla vähän liikaa kun täyttelin paperisen lisäksi Excel-taulukkoa ja sitten vielä kirjoitin tänne aina silloin tällöin. Jossain vaiheessa vaan kyllästyin raportointiin ja hyvä kun jaksoin paperivihkoa täyttää, Excelinkin unohdin.
No tänään kävin joka tapauksessa kiskaisemassa kolme tonnia, koska olen viimeksi juossut sen matkan kolme vuotta sitten ja kiinnosti miten kulkee. En juurikaan valmistautunut kisaan - yritin kyllä viime keskiviikkona juosta kovan kisavauhtisen vetotreenin, mutta alkuverkassa tapahtui jotain hämärää ja äkillinen kipu iski nilkkaan / jalkaterän yläosaan enkä pystynyt yhtäkkiä juoksemaan enää ollenkaan. Kipu kesti kaksi päivää ja alkoi helpottaa. Ilmeisesti jokin lukko tms. Tänään aamulenkilläkin tuntui vielä jäykältä ja vähän aralta, mutta iltaan mennessä kaikki oli ok eikä piikkareilla juoksu tuottanut mitään ongelmaa.
Olin ainoa osanottaja naisissa joten sain juosta miesten kanssa, jotka juoksivat tosin 5000 m. :) Kivasti oli pari samanvauhtista veteraanijuoksijaa mukana, joten juostiin vuorovedoin kolmistaan. Olin tyhmänä unohtanut kellon, mutta lähtöpaikalla joku huuteli väliaikoja joista muutama tarttui muistiin:
400: 1.30
800: 3.06
2000: 7.44
2800: 10.45
Epävirallinen loppuaika 11.24, voi olla virallisesti sekunnin enemmänkin. (EDIT: Virallinen aika 11.24,96.) Negative split siis tuli ja vika kilsa oli nopein, 3.40. Lähdin aika varovasti kun en yhtään tiennyt kuntoa. Ei tuntunut kovin pahalta ennen paria vikaa kierrosta. Muistan että silloin kolme vuotta sitten olin aivan kuoleman kielissä puolet matkasta enkä pystynyt edes laskemaan kierroksia. Nyt oli kierrokset kirkkaana mielessä ja pystyin jopa laskeskelemaan oletettua loppuaikaa väliaikojen perusteella, ehkä en siis raastanut tarpeeksi täysillä kun moisiin älyllisiin toimintoihin kykenin...
Enkka kuitenkin parani 8 s joten täytyy olla tyytyväinen.
| Venähti | 04.12.2011 |
| Pitkis | 03.12.2011 |
| Happomittauksia | 02.12.2011 |
| Marrasputki pakettiin | 30.11.2011 |
| Nopeus | 29.11.2011 |
Kommentit
Hienoa...
saada Sinut takaisin tänne Lenkkivihkoon - minimalistiraporttejasi jo kovasti odottelen.
Onnittelut ykköspalkinnosta ja hyvästä ajasta!
__________________________AnssiK
"Eihän sen ole tarkoituskaan olla helppoa!"
.
Hyvin olet näköjään salaharjoitellut. :)
Mullekin tuli kerran ainakin viikko taukoa kun en merkannut lenkkivihkoon. Merkkasin tosin ne sitten jälkeenpäin. :)
Hienosti vedetty....
3000. _unkin piti eilen kokeilla, _utta nauhat aukesi!
Välillä itseäkin kyllästyttää tää tänne kirjoittelu, _utta toisaalta olen saanut täältä niin paljon tukea ja oppia, että olen vaan jatkanut. Ja virtuaalikavereiden juoksuja on kivaa seurata!