Lenkkivihko.fi uutiset

Kalevan Kierros / Soutu (Iitti)

Käyttäjän korpan kuva
korpan
Yht:9447km &750h11m &433798Kcal
Oma pisin SoutulenkkiSoutu | 30.06.2012
km
49.76
kesto
6h26m
bpm
127
syke-%
54
kcal
3910
nopeus
7:45 min/km



Keskiviikko ja veneen haku. Veneen lainaaja sanoi että vene on kevyt soutaa vaikka on raskas tekoinen. Rennolla vedolla pitäis pystyä noin 10 km/h soutamaan suht helposti. Kovemmat vauhdit vie paukut.

Lauantai aamu koittaa ja lähtö häämöttää kahden ja puolen tunnin päästä. Aamutoimet joihin kuului muun muassa vastikään ostamani ihan soutua varten ison vesiastian täyttö johon laitoin noin 8 litraa urheilujuomaa ettei lopu kesken. Rantaankin tulin noin tuntia ennen lähtöä ja kun venekin tuli jo edellisenä iltana puotettua rantaan ei ollut mitään kiirettä. Keli näytti varsin hyvältä ennen lähtöä. Taivas puolipilvessä kohtuullinen tuuli joka ei pahempia aaltoja tässä vaiheessa nostattanut eikä lämpötilakaan haitannut (arvaukseni tähän 17 ºC).

Lähtö tapahtui ja heti ensimmäsen selänteen aikana kohtuulliset aallot teki meikäläselle pieniä ongelmia. Tuntui ettei osaa soutaa tai sitten muut menee yksinkertaisesti vaan paljon kovempaa. Porukka kyllä hajos selkeästi kahtia jo tässä vaiheessa ja itse olin etummaisen joukon häntäpäässä. Tästä tultiinkin joen uomaan jossa oma vauhti parani ja alkoi näyttämään suhteessa muihin hyvältä. Lähelle siltaa tullessa myötävirran kasvaessa oman veneen vauhdin rajat tuli vastaan ja muut alkoi karata. Toisella selänteellä sinnittelin edelleen joukon jatkona poijuille asti jossa tuli vähän turhan suuri kaarros ennen kuin pääsin toisenkin poijun ohi. Tässä sainkin hyvän raon soutaa ja porukkaa tuli selkä eellä vai pitäisikö sanoa naama edellä vastaan. Vene olikin hyvä suoraan vastatuuleen ja kohtuullinen vastavirtaan painosta huolimatta. Ensimmäinen kierros takana ja aikaa käytetty kolme tuntia jos kuuden tunnin pintaan soudetaan niin hyvä tulee. Tietämättä yhtään miten muut menee.

Poijujen kierto tapahtui niin hyvin kuin sen vain voi tehdä ja suunnaksi katson pienen saaren keskikohdan. Tätä kohti kunnes tuuli ottaa kunnolla veneestä kiinni enkä itse huomaa tätä kun se on jo auttamatta liian myöhäistä. Totea saaren olevan vasemmalla puolen ja lähtöpaikka suoraan edessä josta silmämääräisesti arvioisin olevani ainakin sata metriä sivussa ja täältähän ei meinaa päästä millään pois. Yksi soutaja tulee minun peesissä samasta raosta ja samat ongelmat hänelläkin. Eräs toinen soutaja lähti toiselle kierrokselle selkeästi minun perään ja onnistui menemään sieltä mistä minunkin piti mennä ja huomaan sen jo menevän pienen saaren vierestä hyvällä vauhdilla kauaksi horisonttiin joen uomaa myöten. Venettä yritän kääntää oikeaan suuntaan voimasanoja säästelemättä. Tälle alle kolmen kilometrin matkalle meni ainakin 20 minuuttia kauemmin kuin ensimmäisellä kierroksella. Vihdoin joen uomaan jossa taas pääsi jotenkin eteenpäin. Toiselle selänteelle tullessa ajattelin ottaa enemmän vasemmalle selänteen keskelle ja tässä myös onnistuin. Tulin selkeästi paremmin ja lähempää kääntöpoijua josta pääsin helpommin myös toiselle poijulle. Toisen poijun kohdilla katoin suuntaa yhdestä savupatsaasta ja arvelin että siitä saa hyvän raon mennä kohti joen uomaa. Mutta eihän se mennyt sinne päinkään. Vene kääntyi liikaa ja tuuli otti heti kiinni jonka seurauksena savupatsas katosi. Sitten mentiinkin lähes vastaan tulijoiden kaistalla ja tämä vei takuu varmasti ylimääräistä aikaa vaikkei veneitä suoranaisesti vastaan tullut. Joen uomassa sai taas todeta kevyempien menevän edellä minun vikisevän perässä. Maaliin tulo olikin hieman sekavaa vaikka ohjeissa sanotaan että "Maalilinja merkitään poijulla. HUOM ! Maali ja ajanotto on varsin lähellä rantaa !" niin itselle ainakin jäi epäselväksi maalilinjan poijut. Kun ei nähnyt kuin kaksi poijua jotka oli samat mitä lähdössäkin. Rannassa huudellaan että kiertäkää se rannan puoleinen poiju ja sitten tulkaa maaliin. No kierretään tuo poiju eli palataan vähän matkaa takaisin ja kuunnellaan lisä ohjeita. Lisä ohjeet olikin että jatkakaa siitä suoraan eteenpäin noin sata metriä ... vielä 50 metriä ... noin olette maalissa. Jälkikäteen karttaa katsottua maaliin tulo oli niin että olisi pitänyt soutaa kuin olisi ollut vieläkin lähdössä ylimääräiselle kierrokselle.

Tämmöinen soutu tällä kertaa. Tuntemukset oli sellaiset että olinko kisoissa ensinkään vai jollain pitkällä PK lenkillä. Vasen ranne on vähän hellänä samoin jostain syystä oikean käden hartia. Jalat toki vähän jäykät pitkästä istumisesta, mutta muuten niissä ei ole mitään. Vene oli kevyt soutaa mutta vauhteja siitä ei saanut enempää irti. Liekkö miehen fysiikassa vika vai tekniikan puutteessa (aalloissa ainakin).

Alla vähän muita tietoja soudun kulusta. Kartta löytyy kalevan kierroksen sivuilta. 

1:17,45 12,24 km (9,26 km/h)

1:43,06 12,78 km (6,98 km/h)

1:36,55 12.34 km (7,43 km/h)

1:48,04 12,4 km (6,66 km/h)

PS. Nestettä varasin aiemmin ilmoittamani noin 8 litraa, josta ei ollut mennyt kuin ehkä vajaa 3 litraa. Eikä maaliin tullessa edes janottanut.

Viimeiset viestit

Hiihtelemässä30.12.2012
Luistelemassa30.12.2012
Hiihtelemässä29.12.2012
Hiihtelemässä29.12.2012
Hiihtelemässä29.12.2012
Powered_by_louhiRekisteröidy, niin mainokset ovat pienemmät!