
Moikka kaikille,
Olen pitänyt lenkkivihkon suhteen hiljaiseloa hyvin pitkään. Tänä aikana olen nähnyt, kokenut ja oppinut valtavasti uutta rakkaasta lajistamme. Tuloksena sanottakoon, että suomalaisessa valmennuskulttuurissa kestävyyden harjoittamisesta tiedetään jo kaikki. Kestävyysharjoittelun ohjelmointi urheilijan loukkaantumatta... hmm? Tämä onkin jo haastavampaa.
Nyt Lenkkivihko.fi:n kirjassa kaksi uutta (tai radikaalisti uusittua) artikkelia. Lue ja kommentoi!
Henkinen valmennus on jotain, mihin en ole paria hyvin lyhyttä pintapuolista luentoa enempää törmännyt. Australilaisia huippujuoksijoita ja olympiavoittajaa valmentanut Nic Bideau ilmoittaa yhdeksi valmennuslinjansa kulmakivistä urheilijan itseluottamuksen vahvistaminen. Olen myös kuullut tarkkoja kuvauksia huikeista nuorten amerkikkalaisjuoksijoiden venymisistä kuntotasoaan paljon kovempiin suorituksiin. Amerikkalainen yltiöpositiivisuus näkyy mantereelta tuoduissa tv-ohjelmissa. Mitä jos tähän yltiöpositiivisuuteen liittyvä positiivisuus todellakin saa nämä ihmiset henkisen nosteen kautta venymään itselleen ennalta arvaamattomiin suorituksiin? Voiko positiivisesta ajattelusta muutenkaan olla mitään haittaa?