Lenkkivihko.fi uutiset

800m juoksu kentällä, väsynyttä vaikka ennätys tulikin

Käyttäjän Hejkki kuva
Hejkki
Yht:3192km &415h19m &19383Kcal
Juoksu | 18.09.2011
km
0.8
kesto
2:26.3
bpm
178
syke-%
83
nopeus
3:03 min/km



Väsyneenä ja jalat ei ole viikossa toipuneet kympistä.

Olisin voinut nukkua päiväunet mutta menin juoksee kun oli melkein pakko käydä samalla kaupassa. Jäi sen verran lyhyeksi yöunet.

 

Teki mieli käydä juosta lyhyttä ja kovaa. Kai sitä on kuultava sitten kehon toiveita.

 

Ensin lämmittely 15min.

Sitten juoksuun. Epätasaista askellusta eli ei silloin olla virkeimmillään. 1.12 eka kierros sitten lisäsin vähän vauhtia 400-550. Ei tuntunut edes pahalle. Ehti jo luulla että nyt menee hyvin. Ei mitenkään tuntunut äärilaidalla juoksua eikä pahalta vaan kuitenkin 700m kohdalla potku loppui jalasta. Viimeinen satanen oli jotain päälle 20s vauhtia etten edes tajunut menneni niin hitaasti.

Kuitenkin 0.1s ennätyksestä pois.

 

Syke maksimi 193.

Powered_by_louhiRekisteröidy, niin mainokset ovat pienemmät!