Lenkkivihko.fi

Pamahti Vierumäellä starttipistoolin ääni! Pakkasta oli komeat -24 astetta ja lisää oli luvassa.Mutta 24h hiihto starttasi klo 18:00, ja meikä siinä viis yli kun piti vielä lämmitellä sisällä... ;-)

Homma alkoi uskomattomalla kilpavarustelulla: mulla oli laatikollinen evästä ja jenkkikassillinen vaatteita mukana. Alkuperäinen suunnitelma oli olla hankkimatta vammoja, hiihtää niin pitkään kuin se vaan on kivaa, imeä tätä urpoilun riemua kiduksiinsa niin paljon, ettei haluttaisi enää koskaan tulla uudestaan. Tiesin kuntoni ja sen, että läpsytiläpsyti-vauhdilla jaksaisin kyllä pysyä ladulla, kunhan ei tulisi paleltumia, vammoja, nestehukkaa, ruoka maittaisi ja suksikin olisi kiva jos se toimisi. No tuon viimeisen sai heittää romukoppaan samantien koska pakkastahan oli luvattu aivan järjenvastaisia määriä. 

Leiriä pystyttäessä paikalle asteli myös Pumppi äijälaumansa kera ja siitähän se riemu repesi. Oli mahtavaa kun oli edes pari tuttua, oman huoltajan lisäksi. No, siihen hiihtoon jo viimein. 

Eka kierroksella tajusi lumen nihkeyden ja sen millä vastuksella tässä nyt mentäisiin. Vauhti ei juuri päätä huimannut mutta ei tänne kovaa oltukaan tultu hiihtämään. Huikeat 130-sykkeethän sain jo kun seisoin suksilla, se kisajännitys on sitten rasittavaa. Hiihtelin aivan kävelyvauhtia alkuun ja syke hakkasi 150:tä. Perhana, tähänkö tämä nyt kaatui mietin. No ei sentään, 1km jälkeen tavoitin erään naisen, joka meni vapaalla todella hiljaa. Jäin juttelemaan ja rauhoituin tuossa, syke näytti 125. Jes. Ekan 3h keskari oli 136, ihan jees, en mä tätä kisaa liian kovalla alkuvauhdilla ainakaan pilannut! Sen jälkeen heitinkin mittarin veke.

Reittiä ihmetellen siinä meni ekat pari kiekkaa, huoltaja oli vaihtopaikalla aina antamassa kokista ja keksiä ja proteiinipatukkaa, välillä otin järjestäjiltä mehuakin. Metsä oli kaunis, säkkipimeä, kuun ympärillä oli halo jo nyt ja reitti oli tosi monipuolinen: pientä mäennyppylää oli peräjälkeen, välillä mentiin pitkään loivaa nousua, sitten tultiin jyrkkiä lyhyitä mäkiä alaspäin, sellaista tylsää tasamaata ei tainnut juuri olla. Hiihdin omilla suksillani ja totta oli, että luistoa ei ollut, latu ei koskaan liippaantunut koska kosteysprosentti oli aika minimaalinen. No sen vuoksi sitten pito oli täydellinen! Ekat 4 kiekkaa olin voimieni tunnoissa ja hiihdin kaikki mäet ylös, viidennellä kiekalla aloin sitten kävellä niitä sukset ladulla :) Hyvin tuli. 

6 kiekkaa meni reiluun 3 tuntiin, kierroksen hiihtoaika oli 27,5min-30,5min, siihen päälle mehutaukoa 3-4min. Vaatteet oli läpimärät eli jäässä, perse jäätyi jo eka kiekalla ja lisäsinkin sitten ne toppahousut jalkaan hiihtokamojen päälle. Hyvä kun oli huoltaja! Hiki lensi mutta kyllä siinä pysähdyksen jälkeen oli tasan jokainen sormi umpijäässä seuraavat 2km. Vaatekerroksia oli päällä kolmet, eikä yksikään ollut liikaa. 

Huoltaja lähti nukkumaan kun olin hiihtänyt 6 kiekkaa ja pidin silloin pidemmän tauon sisällä. Vaihdoin kuivat vaatteet, söin makaroonilaatikkoa ja lepäilin. Jalat oli aivan tulessa aina kun ei ollut ladulla! Ravistelin niitä ja venytin vähän ja heiluttelin käsin ja jumppasin olkapäitä ja niskaa. Taukojumppa kannattaa. 

Sitten aloin tahkoamaan kierroksia järjestäjien mehupöydän turvin. Vedin kolme kiekkaa ja jokaisen jälkeen mukillinen mehua huiviin. Sormet jäässä, naama jäässä, valtaisa hiki silti, nahkea luisto, mahtava tunnelma :) Järjestäjät kyselivät joka välissä, että onko varpaat tallessa, paleleeko, meetkö sisään välissä, hyvä hyvä. Toiset veti tosiaan naamat valkoisena, mulla nyt oli vaan partakarvat jäässä ja kävinkin ne sulattamassa sitten kun aikomani 3 kiekkaa tuli täyteen.

Jano alkoi vallata alaa joka kierros enemmän. Huh huh...rupesi vähän pelottamaan, että mitenkähän on, tekeekö kroppa tenät. Pissatti joka välissä, join ja hikosin. Ihme juttu, olisin luullut, että jossain vaiheessa nesteaineenvaihdunta rauhoittuu eikä juuri enää pissata eikä hikoiluta. Toisin kävi. Kylmyys taisi olla syy tällaiseen. Puoliltaöin olin sisätiloissa pidemmällä tauolla ja ajattelin kuitenkin että hyvin menee. Takaisin baanalle siis.

Vedin taas 3 kiekkaa mehupöydän turvin. Jano jatkui ja yltyi, aloin juomaan myös lihalientä. Sisällä vedin omia eväitä nassuun ja suolaa perään ja join ja join...Klo 02:00 oli pakkasta jo villeimpien huhujen mukaan -27 ja kiristyi. Jestas! Suurin osa porukasta nukkui, ladulla oli hiljaista. Tai kyllä sitä ohikiitäjää löytyi joka mutkaan, ei tullut yksinäistä. Mutta huomasi, että naisia ei enää kulkenut jalkeilla eikä kierrosaikoja päivittynyt taululle.  

Hiihtelin omaa hiihtoa ja hauska oli kuitenkin jo tuossa vaiheessa huomata kuinka loputtomat ovatkaan ihmisen energiavarat ja voimat! Reenaaminen kannattaa! Perhana mähän olin lykkinyt jo 12 kierrosta ja seuraavat 3 tuli täyteen yöllä neljän maissa. Mutta silloin tuli pieni takapakki, 15 kiekalle lähtiessä olo oli tosi jees, olosuhteet huomioiden :) Puolessa välissä alkoi lievä huimaus ja pahanolon tunne alkoi iskeä: ei saakelin nestehukka. Lupasin itelleni, etten enää hiihdä 3 kiekan pätkiä ja että nyt pidän pidemmän tauon. Pääsin kiekan loppuun eikä olo pahentunut, heti sisään ja suolaista syömään ja juomaan...tuolloin lopetin kofeiinipitoisten juomien nauttimisen kokonaan, jospa ne kiihdytti nesteen eritystä kehosta. Aamuviideltä myös avasin makuupussin ja torkuin tunnin verran.

Kunnes heräsin, oli aamupala tarjolla, joten eiku syömään :) Ladulle palasin aikomukseni hiihtää vain sen mikä tuntui turvalliselta tässä vaiheessa, eli kierroksen verran ja sitten takaisin sisään. Sen teinkin. Vaihdoin suksetkin kun omani alkoi lipsumaan ja huh huh, lentopalloilijan läpyttimethän oli aivan seinäpidolla - ei ne luistanu senkään vertaa ku mun kapulat. No, siinä vaan tahkoamista, hiki lensi, sormet jäässä, jano - perusmeininki jatkui.

Kierrosajat alkoivat olemaan nyt tunnin luokkaa, koska taukoiluun meni aina se parikyt minsaa kun hiihtoaika oli n. 35min. Kyllä se suksi eteenpäin meni mutta olin jotenkin varautunut lopettamaan homman heti jos se vain alkaisi olemaan väkinäistä vääntämistä. Tuossa vaiheessa olin sijalla 4 (!) koska jengi oli tosiaan nukkunut ja meikä hillunut hereillä :) Hetkellinen mielenhäiriö käski hiihtää takaa tulevia karkuun, mutta onneksi unohdin sen hetikohta, ja olin varautunut jopa viimeiseen sijaan. Omaa hiihtoahan tänne oltiin tultu hiihtämään!

Tunnelma ladulla reipastui kun päivä valkeni, lentopalloilija ilmaantui paikalle ja Pumppi heitti herjaa :) Hiihtoreitti oli kuin uusi kun oli valoisaa. En enää tiedä mikä kierros se oli kun vasen olkapää alkoi vihoittelemaan eikä sillä kädellä voinut enää tehdä mitään. Eipä silti, kyllä tämä rasitus oli ollut kaiken aikaa eniten jaloissa ja selässä kun vuorohiihtoa tuli vedeltyä 95% ajasta. Taisin mainita siitä lentopalloilijalle mutta jatkoin kuitenkin hiihtämistä. Jano oli edelleen sellainen, ettei se lähtenyt koskaan kokonaan pois. Pelotti nestehukan puolesta ja kohta myös vasemman olkapään puolesta.

Tässä vaiheessa voitelutin omat kapulani vielä uuteen uskoon, otin ne käyttöön, hiihdin kierroksen, ja päätin, että tämä oli tässä. Kierroksia oli kertynyt 21 kpl ja ne riitti mulle. Omaa enkkaa olin tullut tekemään ja siihen riitti yli 62km suoritus. Olin siis voittanut jo itseni!!! 

Olihan muuten koitos. Niin käsittämätön juttu, että nuo kilometrit jätti juuri sopivasti hampaan koloon ehkäpä ensi vuotta varten :D Voimia olisi ollut vielä hiihtämiselle mutta järki voitti tällä kertaa. Nyt jalat on täysin paskana, samoin kädet, joten ihan hyvä että lopetin :) Univelkaa en saa varmaan koskaan nukuttua pois, eikä tämä jano ota loppuakseen. Mutta OLEN HENGISSÄ! 

Kiitokset Pumpille ja sen tiimille hyvistä kannustuksista aina kun ne mut ohitti ladulla :) Hyvä oli meninkin eikä tuolla olisi ollut läheskään niin hauskaa ilman Pumppia!